KY:lle meinattiin ostaa oma maatila ”seminaaritarkoituksiin”, mutta hanke kaatui liian kalliina.
Elokuu | Syyskuu | Lokakuu | Marraskuu | Joulukuu | Tammikuu | Helmikuu | Maaliskuu | Huhtikuu | Toukokuu

Hietsupäivänä uudet opiskelijat tutustuvat toisiinsa leikkimielisten urheilukisojen merkeissä.
Elokuu
26.8.2010 KY100-juhlavuoden avajaiset
Kaivohuone täyttyy tyylikkyydestä ja toiminnasta, kun KY100-juhlavuosi pyöräytetään käyntiin Kesäkuntiksen voimin. Juhla on kaikille kyltereille ja kylterinmielisille avoin, ja illan aikana julkistetaan myös juhlavuoden visuaalinen ilme.
Syyskuu
8.9.2010 Hietsupäivä
Hietsupäivänä liikunta- ja hyvinvointivaliokunta liikuttaa mursuja Hietaniemen hiekalla. Leppoisan iltapäivän aikana tutor-ryhmät kilpailevat toisiaan vastaan eri lajeissa. Hampaita kiristellen ei kuitenkaan taistoon lähdetä, vaan tarkoituksena on saada pieni hiki pintaan, tutustua uusiin opiskelutovereihin ja pitää hauskaa! Lajeina on viime vuosina ollut mm. koripallo, jalkapallo, lentopallo, ultimate ja mölkky.
9.9.2010 Mursujaiset
24 tuntia kestävässä kasteessa satavuotiset perinteet tehdään tutuiksi uusille mursuille. Illan kruunaa Mursujaiskuntis. The Circukseen tulevat tuolloin kaikki tuoreet ja vähemmän tuoreet kylterit katsastamaan toisiaan. Dresscode vaihtelee haalarista pikkumustaan ja mursunlihaan.

KY:n vuosittainen vaellus kerää koko joukon patikoinnista innostuneita erämaan äärelle.
14.-19.9.2010 Vaellus Kevolla
Jokasyksyinen Liikunta- ja hyvinvointivaliokunnan (LiHyn) järjestämä vaellus suuntautuu tänä vuonna Kevon luonnonpuistoon Utsjoelle.
23.9.2010 Kylterisoudut ja Seilorikuntis
Kylterit ottavat perinteisesti mittaa toisistaan kirkkovenesouduissa. Ilmoita sinäkin oma joukkueesi mukaan kilpailemaan tai tule kannustamaan suosikkisi voittoon Soutustadionin katsomoon. Rankan kilpailun ja kannustamisen jälkeen voikin sitten siirtyä sammuttamaan janoaan ja käymään kilpailun jälkipuintia läpi Seilorikuntikseen.
Lokakuu
4.10.10.2010 KY:n kansanvälinen viikko
Ulkomaisia vieraita, mielenkiintoisia yritysvierailuita, unohtumattomia juhlia. Tätä kaikkea ja paljon muuta on tarjolla KV-viikolla. Mukaan voit päästä lähtemällä majoittajaksi tai osallistumalla juhlintaan.
7.10.2010 III-kierros ja -kuntis
Koko Helsinki menee sekaisin kun vihreät haalarit valtaavat kadut ja baarit. Mursut saavat ensimmäistä kertaa pukea uudenkarheat haalarit ja N:nnen vuoden opiskelijat kyselevät miksi III-kierros-haalarimerkkejä ei ole kuin neljää erilaista. Kierroksen jälkeen voikin sitten siirtyä nauttimaan kuntikseen loistavasta musiikista ja parhaasta seurasta.

Boston Night on iloinen cocktail-ilta.
9.10.2010 Boston Night
KV-viikon lauantaita kaunistaa perinteikäs Kulttuurivaliokunnan (KUVAn) järjestämä cocktail-tilaisuus, jossa sekä ruoka- että pelipöydät notkuvat ja juhlakansaa viihdyttää KY:n oma big band Boston Promenade.
10.10.2010 Sillis
KV-viikko huipentuu KUJ:n järjestämään spektaakkeliin, jota myös Sillikseksi kutsutaan. Tämä KY:n ehkäpä legendaarisin tapahtuma on niittänyt mainetta ympäri maailmaa jo 80-luvusta lähtien. Tätä et halua missata!
Marraskuu
4.11.2010 KYL-kuntis
Kuntistaivaan kirkkaimmasta tähdestä vastaavat KY:n omat pojat eli Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat.
11–14.11.2010 Pietarin kulttuurimatka
Jos intohimonasi on samppanja ja kaviaari tai loistava matkaseura, kannattaa lunastaa huokea lippu Kulttuurivaliokunnan järjestämälle Pietarin matkalle.
18.11.2010 Uuden Kiljukaulan julkistamislauluilta
KY100-juhlavuoden kunniaksi uusittu Kiljukaula julkistetaan perinteikkäässä syksyn lauluillassa. Luvassa on hyvää ruokaa, juomaa ja paljon laulua.
Joulukuu
2.12.2010 Puurojuhlakuntis
Pikkujoulusesongin timantti Puurojuhlakuntis kerää kaikki KY:n pikkutontut ja isot pukit juhlimaan puuropatojen ja glögikannujen äärelle.
Helmikuu

KY:n vuosijuhla on perinteikäs ja arvokas tilaisuus, jossa on suotavaa olla kuitenkin sopivasti leikkisä.
18.2.2011 KY-Speksin 2011 ensi-ilta
KY-Speksi on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoiden voimin tehty vuorovaikuitteinen musiikkinäytelmä. Ensi-ilta aloittaa seitsemän näytöksen sarjan Helsingissä.
21.2.2011 KY:n historiateoksen julkistus
Kutsuvierastilaisuudessa julkistetaan KY:n satavuotishistoriateos Sata vuotta opintojen tiellä – KY 1911 – 2011, jonka on kirjoittanut Jemina Sohlstén-Nederström ja kustantanut Otava. Kirja tulee myyntiin myös verkkokauppaan.
21.2.2011 KY100 & Elokuvakerho Tikelo: ilmainen näytös Orionissa
KY:n elokuvakerho Tikelo vuokraa elokuvateatteri Orionin vuosijuhlaviikon kunniaksi kyltereiden yksityiseen käyttöön. Tikelon hallitus on tehnyt alustavan 20 elokuvan listan, josta jäsenistö valitsee äänestämällä näytettävän elokuvan.
23.2.2011 KY100-vuosijuhlien etikettikurssi
Vuosijuhlaviikon keskiviikkona valmistaudutaan lauantain juhlallisuuksiin kertaamalla asiantuntijan opastuksella juhlaetikettiä.
24.2.2011 KY100- Vuosijuhlakuntis
Vuosijuhlaviikon torstaina kaivetaan haalarit pukupussista ja lähdetään juhlimaan 100-vuotista KY:tä. Huippuartisti ja KUJin myrkynvihreä booli takaavat illan onnistumisen.
26.2.2011 KY100 Vuosijuhla
KY100-juhlavuoden kruununjalokivenä loistaa Finlandia-talossa järjestettävä vuosijuhla. Tämän juhlan lipunmyyntiä ei kannata ohittaa, sillä kyseessä on vuosisadan juhlat, joita jokainen mukana ollut muistelee vielä kauan kauppisvuosien jälkeenkin.
Lue lisää Vuosijuhla-blogista.
27.2.2011 Vuosijuhlan jatkot
Jatketaan juhlintaa KY-talolla sekä valmistaudutaan seuraavaan päivään KY:n ilmailukerho KY-mpin järjestämässä Uuteen Supernousuun-tapahtumassa.
27.2.2011 Super-Sillis
Vuosijuhlia ja niiden jatkoja ja jatkojen jatkoja seuraa Super-Sillis. Tästä spektaakkelista puhutaan varmasti tuleva vuosisata KY:llä, joten kannattaa olla mukana todistamassa päivän tapahtumia. Jos luulit tietäväsi mitä Sillis sisältää –you have seen nothing yet!
Huhtikuu

Wappuun kuuluu perinteisesti Mantan lakitus.
14.4.2011 Hukkaputki ja -kuntis
Poikkitieteellinen kaljaralli, jossa kulkuvälineenä metro ja pelastusrenkaana alennukset takaava ranneke; kannattaako muuta edes mainita? Pisteenä i:n päälle haalarikansa pääsee jälleen maistamaan herkullista kuntishumua yökerhon syleilyyn.
30.4.2011 Wappu
KY:n 100-vuotisjuhlinta huipentuu Wappuun, jonka juhlinta alkaa parhaillaan jo viikkoja aiemmin. Wappuaattona KY:n ohjelma tarjonnasta vastaavat KUJ PreMantoineen, NESU Wappu-terasseineen ja KUVA illan Wappu-bileineen.
